torstai 31. toukokuuta 2012

Siivoilua

Eilen ja tänään olen saannut nuukua ihan kunnolla molempina edellisinä öinä on tullut 12 tuntia nukuttua. Koulua kun ei enää ole ollut huomenna sitten virallisesti alkaa se kesäloma kun käydään koulussa hakemassa opintokortit ja kakkuakin pitää vissiin syödä. Mutta sen jälkeen ollaan kesälomalla. IHANAA. 

Heti maanantaina lähdenkin ystäväni kanssa helsinkiin sinne pitbullin keikalle. Keikka on tiistaina  ja menemme sukulaisteni luokse kahdeksi yöksi, eli ei kovin pitkä riessu vain kolme päivää. Mutta myöhemmin kesällä varmastikkin menen pitemmäksi aikaa sukulaisten luo helsinkiin. 

Mutta tänään olen heräämiseni jälkeen koko kämpän. Muutan siis tästä kesäkuun aikana pois ja olenkin jo pakkaillut osan tavaroista kasaan että ei tarvitse kuin hakea ne pois myöhemmin. Nyt täällä tuntuukin tosi tyhjälle kun seinillä ei ole mitään ja tavaraa on niin vähän hyvllyissä. Mutta odotan kyllä innolla sitä että pääsen pois tästä kämpästä ja pääsen muuttamaan rakkaan serkkuni kanssa yhteiseen kämppään. 

Mutta kai se olisi jatkettava viellä tuota siivoilua ja tavaroiden pakkailua.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Helouuuu

Pitkästä aikaa tännekkiin ehdin/ pääsen. Netti lakkasi toimimasta koko viimeviikon ajaksi joten ei oo paljo koneella oltu. Auringossa menikin mukavasti koko viime viikko istuskellessa. Ja sainpa poltettua itseni jo näin  alkavan kesän kunniaksi. Onneksi nyt tuo on jo muuttunut rusketuskeksi niin en ole niin kirkuvanpunainen kuin viime viikolla. :D

Koulu käy vähiin itseasiassa todella vähiin perjantaina alkaa LOMA ja huomenna on enää koulua ja kaks koetta, keskiviikko ja torstai on siis vapaata ja perjantaina täydään vaan koululla hakemassa opintokortit ja sit päästään kirmaamaan kesälomalle.

Mutta eipä muuta nyt. :)

tiistai 15. toukokuuta 2012

Mulla ei oo habaa

Sunnuntaista ja eilisestä selvitty hengissä. Viime yönä nukuin 12 tuntia ja olin aamulla ihan sekasin että alkaako meillä koulu puol kakstoista vai puol yks. no menin puol yhteen ja olin se tunnin myöhässä, meillä siis alkokin puol kakstoista. Noo pikkuvikoja ei se opettaja laittanu ees mulle myöhästymistä. Viimesillä tunneilla esitettiin meidän jotkut enkun työt ja olin ihan paniikissa koska inhoon kaikkee esittämistä. No mut se meni yllättävän hyvin onneks. 

Koulun jölkeen lähettiin kaverin kanssa keskustaan mä kävin ostaa uudet aurinkolasit kun mun entisten lasien linssit on ihan naarmuilla. Piti käydä myös ostaa siskolle jotaki korttipohjia ja muuta sälää et se saa tehdä jotakin rippijuhlakutsuja.
 




Perjantain ostin sen Pradan hajuveden mut kotona olin sit ihan silleen et miten tästä tulee se hajuvesi ulos, kun testerissä se tuli siitä missä tässä myytävässä on korkki. No  yritin kyllä repiä sitä korkkia irti mut enpä saannu ( ei oo ilmeisesti tarpeeks habaa)  ja tänään sit menin sokkasille ihan nolona et "hei miten tästä tulee tää hajuvesi ulos?" mut onneks ne ymmärsivät ja olivat jo siellä itsekkin tehneet raklmaation kyseisestä tuotteesta kun se on niin hankala :DD En ole siis ainoo joka ei oo saannu tota haajuvettä auki. 




Huomenna alkaakin sitten pitkä viikonloppu ihanaa pääsen kotiin pitkästä aikaa. 
Pahoittelen myös näiden kaikkien kuvien laatua, itselläni ei ole kameraa joten kuvat ovat ihanaa puhelin laatua. 


maanantai 14. toukokuuta 2012

Olipa taas päivä

Joo tosiaan eilen oli se äitienpäivä lounas joka meni tosi hyvin. Asiakkaita oli jotakin 400 ja ruokaa riitti ja jäi viellä ylikin.

Siinnä päivän aikana saatiin päähämme että lähetään tivoliin ja juomaan töitten jälkeen, no mehän lähettiin mut tivoli oli menny kiinni joten mentiin vaan juomaan. Ilta oli mitä mahtavin, hauskaa oli vaikka muisti vähän reistailee, ja pienimuotoinen darrakin on.
Aamulla olis koulu alkanu 10 mut mentiin kaverin kanssa vasta puol yks, ja niillekkin tunneille melkein nukahdin.

Väsyttää kyllä niin paljon että meen kyllä jo varmaan tänään ysiltä nukkumaan.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Huoh

Torstaista asti ollaan siis luokan kanssa valmisteltu sitä huomisen äitienpäivälounasta. Torstaina etittiin jo kaikki vadit valmiiksi. Tehtiin kylämsavulohirullia ja graavattiin lohia. 

Eilen tehttiinkin jo enemmän laitettiin kaikki herkkusienet, kirsikkatomaatit marinaadiia, kukka kaalit laitettiin tälle päivälle valmiiksi ja tänään marinaadiin, perattiin silakoita sun muuta pientä näpertelyä.

Tänään on ollu hommaa vaikka muille jakaa, koko päivän olen tehnyt kasvis-, paahtopaisti- ja katkarapuleipiä joita tuli noin 700 kpl. Selkä kipeänä liian matalalla pöydällä työskennellessä. :S 
Viereisessä keittiössä tytöt tekivät täytekakkuja, passion juustokakkuja ja pikkuleipiä jälkkäripöytään.
Kolmannessa keittiössä oli salaattien tekoa, sillin tekoa ja pääruuan tekoa. 

Huomiselle jäi viellä joidenkin vatien koristelua ja muuta esillepanoa. Ja aamulla pitää viellä muistaa keittää perunoita. :) 

Huominen ois siis viellä jaksettava ja sitten voi huoahtaa. paitsi että maanantai- keskiviikko on viellä koulua. Huomenna yritän ottaa niistä ruuista viellä kuvia ja jos muistaisin ottaa koko noutopöydästä kuvaa. :) 

torstai 10. toukokuuta 2012

:)

Elikkäs joo tänään koulu ajo puol yhen aikaan ja alettiin sitten valmistelemaan äitienpäivää. Äitienpäivä lounaalle on tulossa noin 400 syöjää eli hommia riittää koko viikonlopulle. Huomenna olis ysiin meno ja heti taas valmistelemaan ruokia. Toivotaan että kaikki ruuat onnistuu eikä kukaan saa mitään ruokamyrkytystä aunnuntaina :DD
Tänään sitten syötiin polenttaa, broilerinrintafilettä, pinaviinikstiketta, kasviksia ja herkkusieniä ja jälkkärikisi oli sitten passion juustokakkua yhden luokkalaisemme synttärien kunniaksi, kakku oli kyllä hyvää.



Maanantaina tai tiistaina mulle ois sit ihan kamala homma tiedossa koulun jälkeen, mun pitäis mennä ostamaan kaks vuotiaalle tytölle ulkopuku, ja enhän minä semmosta osaa ostaa. Eli ei siis paniikkia kunhan on pinkki niin eikös se oo silllon hyvä.? hahaa

Samalla reissulla kun käyn ostamassa sen puvun voisin itselleni käydä ostamassa sen Pradan hajuveden.

Mun pitäs vidä mun kone huoltoon kun tästä on toi levyasema rikki, enkä oo voinnu kattoo Täydellisiä naisia piiiiitkään aikaan enkä mitään leffoja. :( Ja sekös ärsyttää. No jos tässä joskus saisin aikaiseksi. Kone on mulle kyllä niin tärkeä kapistus että sitä ilman ei voi kauaa elää. Mutta oon myös huomannu että jos sitä konetta ei oo mukana esim kun on kotonä käymässä ei sitä kaipaa eikä sillä halua olla, mutta jos se taas on mukana niin sinnä sitten pitää olla. Niinpä mä aina jätän sen viikolopun ajaksi kuopioon että siinnä ei sitten koko aikaa istu.



Tietokoneessa on siis hyvät ja huonot puolensa. Mutta niinhän kaikessa. :)

I Love My Computer 

tiistai 8. toukokuuta 2012

Kenkiä ja tuoksuja



Kysyn vaan että mitä on mun jalalle tapahtunnu? Ostin eilen H&M:ltä kendät mun jalka on normaalisti 39-38 ja nyt molemmat tippu mun jalasta pois no kokeilin sit 37 ja se oli sopiva olin ihan ihmeissäni että mitä mun jalalle on tapahtunnu. Sit vedin semmosen johtopäätöksen että H&M:n kengät on jotakin ihan ihme jumbokokoo. :D No mutta pääasia on että sain ne ihanat kenkulit.



H&M:n sivuja tutkaillessani olen ihastunut myös toisiin kenkiin jotka on vähän saman tyyliset kuin nämä.  N ovat tämmöiset. 
Tänään kävin sokoksen hajuvesi osastolla haistelemassa hajuvesiä koska vanha hajuveteni uhkaa loppua ihan pian. Hajuveteni on Escada In credible me  josta olen kyllä tykännyt. Tämän päivän tuoksuttelun perusteella voisin ostaa seuraavaksi pradan candy hajuveden se oli niin hyvän tuoksuinen. 



maanantai 7. toukokuuta 2012

Taikametsä

Tänään koulun jälkeen suuntasin kaupungille ja anttilaan jossa iittalan taikametsä sarja on plussakortilla alennuksessa. :) harmittaa kun kyseinen sarja on sesonki tuote ja sitä saa vaan keväällä ja kesällä.


Ennestään minulla oli siis jo yksi tuollainen iso taikametsä muki, ja nyt sitten ostin toisen samallaisen ja sitten kulhon.

Nyt olen onnellinen noista astioista. Mun mielestä ne on niin kauniita ja keväisiä että haluan niitä enemmänkin. Ja näitä voi yhdistellä valkoisiin teema-astioihini joita myös kerään.  Eikun toivomaan synttäri- ja joululahjoiksi. :) 

Jos siis näitä astioita havittelette niin menkää anttilaan  saatte sieltä plussa-kortilla -25% alennusta  tarjous on voimassa 31.5 asti.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Koko päivän oon vaan löhönny lukenu kirjaa, ollu koneella ja kattonu leffaa. Aamulla tai no päivällä sentään kävin kaupassa kävellen ja sain siinnä ihanaa raitista kevät ilmaa keuhkoihini. 

Ens viikolla on äitienpäivä enkä ole kotona kun tehään koulun opetusravintolassa se äitienpäivä lounas. Olin sanonnu siitä äipälle mut eihän se enää sitä tänään muistanu. :D Mitä siis keksisin äitille lahjaksi.?  No reilu viikko tässä aikaa miettiä, eiköhän sitä jotakin keksi. 

Mutta joo kohta muutaman tunnin päästä nukkumaan ja huomenna kouluun.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Herkkuja

Joo eli eilen koulussa oli päättöateria keittiö tuntien osalta enää on jäljellä äitienpäivän lounaan teko ja siivouspäivä ja sit on enää teoriatunteja.
Alkuruokana oli lohta kolmella tavalla, lohimousse, marinoitulohi ja lohimureke.


Toisena alkuruokana oli kevät kananpojan rulla ja broilerin maksapatee.

Pääruokana oli sisäfilettä, perunagratiini, peprikapyree, kasvislisäke, ja punaviinikastike.

Jälkiruokana oli sukalaa fondantt, marinoituja mansikoita.

Valitettavasti muista annoksista ei ole kuvia kuin tuosta ensimmäisestä alkuruuasta.

Eilen koulunjälkeen mentiin sit sinne kaverin luo.Käytiinpä sitten leikkipuistossa vähän verestämässä lapsuusmuistoja, oli kyllä kivaa. Illalla grillattiin ja saunottiin otettiin muutamat siderit, syötiin pajon karkkia ja sipsejä, katottiin elokuvia ja muuta mukavaa. Aamulla heräiltiin siinnä puolenpäivän aikoihin ja toinen kavereistani lähti kotiin jo yhdeltä kun oli menoja ja minä jäin viellä kaverille. Kömmittiin ylös sängystä ja mentiin juomaan aamukahvit ja syömään aamupalaa. Sen jälkeen katottiin varmaan joku viis tuntia täydellisiänaisia ja jotakin lauantain perheleffaa joka tuli kolmoselta tais olla nimeltään yksin kotona 3 ja ai että naurettiin :DD Ai niin ja tottakai syötiin myös siinnä välissä pitsaa. :) NAM
Koko päivän on väsyttäny niin paljo että ei mitään järkee.
Mutta tein myös päivän hyvän työn ja kävelin keskustasta kämpälle noin kolme kilometriä. On tullut syötyä nin paljon herkkuja että teki ihan hyvää ja virkistyi myös siinnä vähän. :)
Huomenna aijon nukkua tooosi pitkään kun kukaan ei ole herättelmässä ja huutamassa niinkuin kotona jossa viikonloput yleensä vietän.
Mutta hyvät viikonloput kaikille.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Voi mikä olo

Olo ei johdu mistään krapulasta vaan mulla on kurkku kipeä ja nenä tukossa ja vähän olisi kuumeinen olokin mutta jospa se tästä. 
Olin siis taas koko viikonlopun kotona enkä juhlinut vappua mitenkään niinkuin jo viime postauksessa mainitsin. Kaverit on minunkin puolesta juhlineet ilmeisesti kun kaikilla on facebookki täynnä vappukuvia ja hauskalta näyttää. 
 Aurinkoa on otettu ja syöty munkkeja. Eilen meinasin jo mennä uimaan mutta kun astuin veteen varpaista lähti tunto melkein heti niinpä menin suosiolla ihan vaan saunaan. 

Viikonloppuna olisi sitten tiedossa tyttöjen viikoloppu kun menen kaverin kanssa sinne toiselle kaverille. Ohjelmassa olisi saunomista, grillailua, elokuvia ja paljon muuta. :) Viikonloppua odotellessa. 

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Joo'o kohta pitäis lähteä kotiin viikonlopuksi ja siellä varmaan sitten myös vapun vietän. En ole koskaan juhlinut vappua mitenkään enkä nytkään varmaan juhli, kaikki kaverit on menossa juhlimaan jonnekkin mutta minä olen yksin kotona. En edes kehtais varmaan lähteä kavereiden kanssa minnekkään juomaan kun mua ärsyttää kun yks mun kavereista sanoo olevansa absolutisti mut silti se välillä ottaa mutenkin siinnä tyypissä on alkanu tulla ihan hitosti ärsyttäviä piirteitä esiin enkä jaksa sitä. No toinen on taas sit semmonen kun minäki  ja just mun tyylinen mut sillä on töitä ja kaikkee. Näitten kahen kanssa ois tarkotus viettää ensviikonloppu en kyllä tiiä miten mun pää kestää. ensin mainitun kanssa.

Mut joo tänään tehtiin koulussa taas herkkuja.
Alkuruuaks oli savulohi leipä jossa oli myössä graavilohta päällä. Toisena alkuruokana oli kateenkorvaa.
Pääruokia oli kaks toinen oli prässi lammsta ja possua, porkkanarypettä, punaviinikastiketta, pariisinperunoita ja kasviksia. Toisena vaihtoehtona oli rautua, kukkakaalipyrettä, voi valkoviinikastiketta ja kasvista.
Jälkkätiksi oli ananasraviolia, omenasorbee, marjoja ja eilistä passionkastiketta.


Lohileipä

Kateenkorva

Prässi lammas ja possu

Rautu

Jälkkäri

Pahoittelen kuvan laatua.
Mukavaa viikonloppua ja vappua kaikille.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Väsy

Miten voi ihmistä näin paljon väsyttää? Oon ollu koko päivän ihan unessa ja sekaisin. Aamulla kello oli soimassa kuudelta pomppasin kellon soidessa pystyyn ja luulin nukkuneeni pommiin piti montakertaa laskea että koulun alkuun on viellä kaksi tuntia. No sitten kun olin lähdossä kouluun tulee mieleeni että alkaako meillä edes kahdeksalta ja eikun viellä wilmaan tarkistamaan ja koulua kohti.



Kemiantunnilla meinasin nukahtaa ja kaikki mitä opettaja puhui meni ohi korvien. Äikäntunnilla olin jo vissiin vähän herännyt kun sain jopa jotakin aikaiseksi. Loppupäivä olikin kettiötä ja pääsin tekemään jälkkäriä pitkästä aikaa, ja siitä tulikin paras jälkkäri koko vuonna. Hereillä on siis oltu tehdessä. :D

Tässä siis kaverin kanssa tehty jälkkäriannos

Jälkkärissä on allalevitettynä mascarpone,  valkosuklaamousse, persikkajäädyke, passion kastike, kierteellä oleva keksi ja tommonen kuohkea kakku en muista nimeä ja koristeena mansikoita, vadelmia ja keksimurua.

Ainin ja mikä masentavinta aamulla oli ihana auringon paiste mutta kun koulusta pääsin niin ulkonaoli pilvistä ja ripeksi vettä. Toivottavasti huomenna paistaa aurinko koko päivän. :)

Huomenna viikonlopun viettoon ja saa  nukkua pitkään, IHANAA.! <3 :)


keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Tatuointi

Kouluviikko on jo puolessa välissä ja tänne en ole mitään kerennyt kirjoittelemaan, olen nimittäin tehnyt vaikka mitä enkä yksinkertaisesti ole kerennyt/ jaksanut. 
Viimeviikon keskiviikkona tuli kauppoihin Cheekin uusi levy sokka irti ja kävinkin sen heti ostamassa itselleni. Levy on taas kerran aivan mahtava. <3 

Nyt tässä parin päivän ajan olen taas miettinyt minkälaisen tatuoinnin haluaisin, kun olen siitä jo pitkään haaveillut.  Olenkin löytänyt niin kauniin kuvan jota voisin kantaa ihollani ylpeänä loppuelämäni. 


Tässä se on voikukka josta siemenet lähtee lentoon ja ne muuttuvat lopussa kyyhkysiksi. Mielestäni se kuvastaa sitä että jokin asia päättyy ja uusi alkaa. Minulle se kuvastaisi sitä että lapsuuteni päätty ja kasvan aikuiseksi.

On myös toinen tatuointi jonka haluaisin ja se olisi lempi kukkani orkkidea. 


Olen aina rakastanut orkkideoja koska ne ovat niin kauniita. Mutta näistä kahdesta kuvatsa ensimmäinen olisi todennäköisesti tuo voikukka. 
Vaikka olen jo täysi-ikäinen, äitini yrittää varmasti saada minua luopumaan ajatuksen tatuoinnista, koska hän itse niitä vastustaa. 
Mutta kyllä aion ottaa iholleni kuvan viellä joku kaunispäivä.



Mutta mukavaa loppuviikkoa kaikille.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Pelottavaa

Tänään oli tuskallinen päivä koulussa. Meillä oli jotakin laki juttua ja siinnä on tosi pelottava opettaja, ne tunnit meni nyt ihan jees kun katottiin jotaki videoo josta ei jäänny mitään mieleen, mut sen jälkeen oli enkkua ja meidän piti tehä meidän alottamat parityöt loppuun ja esittää ne sit luokan edessä. No minä ja mun pari tehtiin ranskasta se työ ja se oli ihan hirveetä se siis piti tehä suomeks ja kertoo sit englanniks luokan edessä ja mä menin tietty ihan lukkoon ja unohdin kaikki helpoimmatkin sanat. No mut onneks ei oltu ainoo pari jolle niin kävi. :D Kun pääsin pois tunnilta kirosin enkun ja kaikki enkun työt syvimpään maan rakoon, en tykkää tommosista tehtävistä joissa pitää mennä esittää jotaki englanniks.

Päivä on ollu siis täynnä pelkoa.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

ärrrrrr

Viikonloppu on taas ohi ja on palattu arkeen. Perjantaina kävin koulunjälkeen ennen kotiin lähtöä pyörimässä vähän kaupungilla ja löysinpä sitten unelmoimani ihanan pitsi paidan.  Pitsipaita on siis Ginatricotista.


Löysin myös uuden ruutu paidan joka on tooosi kiva. Oon katellu jim and Jill:istä  monta kertaa saman tyylistä lyhyt hihasta paitaa mut oon sit aina myös tajunnu et se on miesten paita, no onneks toi oli nyt tullu naistenpuolelle.  Paita näyttää paljon paremmalle päällä kuin henkarissa.


Ostin myös glitteristätuollaisen avain kaulakorun, pidän siitä koska se on yksinkeratainen ja kaunis.


Tänään siis oli koulua ja meillä oli fysiikkaa (yäk) en tykkää yhtään. Sit oli myöskin taide ja kulttuuri ainetta jota oli ekaa kertaa ja se olikin ihan syvältä, ei vois tylsempää ainetta oikeesti olla kauhulla odotan sitä kun aletaan piirtää. EN TYKKÄÄ. Piti siis niiden tuntien takia mennä toiselle koululle. Kaikki on siis ollut tänään perseestä ärrrrr...

 No sieltä kun pääsin niin suuntasin kauppaan kun kämpällä ei tosiaan ollut mitään ruokaa. No mutta nyt on maha täynnä ja mieli parempi. Söin siis pinaattikeittoa :) NAM





torstai 12. huhtikuuta 2012

Keittiööö

Meillä ei ole ollut keittiötä koulussa yli kahteen viikkoon. Ja tänään sitä sitten vihdoin oli pitkästä aikaa.

Teimme alkuruuaksi kurpitsa keittoa josta en kuvaa muistanut ottaa, toinen alku ruoka oli  friteerttuja jokiravun pyrstöjä, salatti ja àioli,  pääruokana oli haukimurekepihvejä ja perunasosetta ja hollandaisekastiketta ja tietysti kasvislisäkettä, jälkkärikis oli raparpeririirakka, vaniljakastike ja omenahilloke josta ei myöskään ole kuvaa johtuen siitä ettei ulkonäkö ollut mistään hienoimmasta päästä.

Itsehän tein siis noita friteerattuja jokiravunpyrstöä ja salaatin.
Tekemäni salaatti



Pääruoka



Tänään voisin yrittää sitten mennä ajoissa nukkumaan kun huomenna pitääis jaksaa raahautua kouluun ja aamukeittiöön jo kahdeksaksi, mutta sen jälkeen pääseekkin jo viettämään viikonloppua.

Loppuun viellä tämmöinen biisi. 



keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Helpotus

Tulin tuossa puoli kahdeksan aikaan kotiin ja oli ihana helpotus kun sain riisuttua korkkarit jalasta. Jalkoja särkee viellä vähän mutta eiköhän se tästä ohi mene. 

Serkku oli taas aivan eri näköinen kun viimeksi kun ilme oli muuttunut. Hän oli saannut etuhiukset joita itse hän arveli virheeksi ja päässä oli myös uusi kaunis lämmin väri. 
Kävimme rossossa syömässä ja kaikki lähdettiin pitsalinjalle. Mukana olivat siis kolme serkkuani ja heidän äitinsä. 
Minä ja serkkuni josta tässä nyt olen selitellyt otimme pannupitsan puokkiin koska kummallakaan ei ollut super kova nälkä ja täytteet olivat kana, bbq kastike ja ananas. Nam oli hyvää. :) 

Ja tässä sitten kuva siitä serkkupojalleni ostamasta synttärilahjasta.


NÄLKÄ..

Tänään on ollut ihan jees päivä mitä ny jalkoja särkee jumalattomasti kun aamulla vedin korkkarit pitkästä aikaa jalkaan ja ne jalassa edelleen. Koulun jälkeen lähdin kavereitten kanssa kaupungille, piti olla vaan hetki mutta edelleen täällä :D
Käytiin siis arnoldsista donitsit ja sitten äiti soittaa että hommaappa viis vuotiaalle serkulles synttärilahja. No ostin siis autot pussilakanan ja tyynyliinan.  Siitä kuvaa vaikka myöhemmin.

Nyt siis istun kirjastossa kun odotan serkkua kampaajalta jota en ole nähnyt pitkään aikaan. Tarkoitus olis mennä sitten syömään jonnekkin serkkuni äidin kanssa. Lupasi tarjota mullekkin. :) jee jee alkaakin olla jo nälkä. Mutta kohta se sieltä kampaajalta pääsee, pitää siis lähteä vastaan. mukavaa illan jatkoa. :)

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Tänään siis on palattu arkeen pääsiäi loman jälkeen joka on onnistunut hyvin lyhyellä neljän tunnin koulupäivällä. Loma meni oikein hyvin kotona pitkään nukkuessa syödessä jaulkoillessa. Kelit olikin mitä mahtavimmat ja auringossa tuli istuskeltua useita tunteja. :)

Eilen siis kävimme katsomassa kavereiden kassa Titanicin 3D: nä. Elokuva oli aivan ihana ja kuten aina en säästynyt kyyneleiden vuodatukselte. Elokuva alkoi klo 20.00 ja kesti siihen 23.15 asti, niinpä jouduin juoksemaan viimeiseen bussiin meikit poskilla. Eikä kyseinen bussi mennyt edes asunnolleni asti vaan jouduin kävelemään puoli kilometriä päästäkseni omaan sänkyyn nukkumaan. Selvisin tuosta pelottavasta puolesta kilometristä vikuilleni vainoharhaisesti olkani yli.

Viikonloppuna katsoin Iholla sarjan viimeviikon jaksoja ja ihastuin Helin laulamaan kappaleeseen Jos mä kuolen nuorena.



Mukavaa alkanutta viikkoa.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Elokuvia

Tänään otimme koulun jälkeen suunnaksi ystäväni kodin. Olimme tyttö porukalla siellä söimme, herkuttelimme ja katsoimme kaksi elokuvaa toinen oli the resident joka oli aika ahdistava ja toinen aina niin ihana leijonakuningas. 




Kävelin bussipysäkille ja imin itseni täyteen ihanaa kevätauringon paistetta bussia odottaessani. Tyttöjen kanssa olisi tarkoitus mennä maanantaina leffaan katsomaan Titanic 3D:nä. 

Tänään koin myös ihanan helpotuksen kun saimme nähdä äikänkoe numerot, olin aivan varma että koe ei ollut mennyt läpi mutta 2+ tuli (arvostelu 1-3). Huomenna olisi taas viikon viimeinen koulupäivä  ja olisi koulun jälkeen tarkoituksena suunnata kotia kohti pääsiäisen viettoon. Toivottavasti koko pitkän viikonlopun on hyvät, aurinkoiset säät. Hyvää pääsiäistä kaikille.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Biksut

Tänään on oltu pirteämpänä eilisen väsymyksen jälkeen. Olen myös aivan innoissani kesäkuussa olevasta bitpullin keikasta jonne olemme suuntaamassa ystäväni kanssa. Liput varattiin eilen ja olen aivan liekeissä. Iiiiiiiiiiiiiiiiiiikkkkkkkkkkkk en jaksa odottaa. Kyseisellä helsingin reissulla olisi tarkoitus myös shoppailla.

Tänään vaihtui jakso ja koulussa oli helppo päivä meno oli vasta yhteentoista ja päästiin jo yhden jälkeen kun englannin tunnit peruttiin.
Koulun jälkeen kävimme kavereiden kanssa kahvilla ja pyörimässä keskustassa. Löysinkin H&M:ltä bikinit jotka meinasin tilata netistä jo aijemmin.



maanantai 2. huhtikuuta 2012

Väsymys

Viikonloppu on siistakana päin ja sieltähän se kauhea väsymys tuli kamalaan maanantaihin. Koko viikonloppu on siis mennty touhutessa kaikenlaista. Seinäkiipeilyä, frispee kolffia, mäenlaskua, paljon hyvää ruokaa  pitkään valvottuja öitä ja aikaisia herätyksiä ja  muuta mukavaa.

Tänään on siis väsyttänty aivan kauheasti. Toivottavasti huomenna olisin pirteämpi. Pitäänee mennä aikaisin nukkumaan.

Nälkäkin olisi josko tekisi jotakin ruokaa ja aloittaisin lukemaan torstaina ostamaani kirjaa. Kirja on Stephenie Mayerin romaani vieras. Toivottavasti kirja täyttää odotukset ja on hyvää ja mielenkiintoista luetttavaa.





Mutta hyvää alkavaa viikkoa kaikille. :)

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Tulin juuri kaupungilta jossa olin taas ystäväni kanssa. Yritimme etsiä hänelle uusia kenkiä mutta niitä ei löytynyt. Kävimme kahvilla kafe valkeassa joka on äskettäin avattu. Ja mielestäni se oli oikein tyylikäs ja kaunis kahvila.  Tämän jälkeen siis menimme katselemaan niitä kenkiä joita ei sitten löytynyt.

Itselleni löysin tänään aivan ihanan  Make up storen huulipunan sävy peachy. 

TÄSTÄ pääset  Make Up Stpren sivuille bongailemaan upeita meikkejä.



sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Viikonloppu

Viikon loppu menikin kotona ollessa. Lähdin siis torstaina koulun jälkeen bussilla kotia kohti. pari tuntia sitten tulin taas kuopioon ja täällä taas ollaan tämä kouluviikko. Viikonloppuna on ollut mitä mahtavimmat säät ja on tullut oltua ulkona jonkin verran. Tänään oli niin aurinkoista että pikkusiskon kanssa mentiin takpihalle ottamaan aurinkoa. Olihan siellä ihan lämmin jos ei olisi tuullut, eli sisällehän se piti jo kohta lähteä.

Olen myös nukkunut aamulla pitkään joka on ollut ihanaa luksusta. Tänäänkin heräsin kahdeltatoista. :) Vaikka kelloja siirrettiinkin niin en ole mennyt sekaisin, johtunee siitä että ei ole tarvinnut lähteä minnekkään aamulla ja ihana puhelimeni huolehti itse itsensä kääntämisestä toisinkuin vanha puhelin.
Mutta nyt nukkumaan että huomenna jaksaa kouluun.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Napakoru




Otin jokin aika sitten napakorun ja nyt olenkin katsellut netistä että minkälaisia itselleni tilaisin. Olenkin löytänyt jo joitakin kauniita yksilöitä jotka voisin haluta koristamaan napaani. Laitankin tähän niistä kuvia.


Nämä ovat Crazy Factory Piercing sivustolta, jossa lävistys korut ovat edullisia. TÄSTÄ linkki sivustolle. Näistä koruista suosikkini on keiju, mutta kaikki muutkin ovat kauniita.

Korviakin olen lävistellyt vasemmassa korvassa on neljä reikää ja oikeassa kaksi. Äiti sanoo ette se on jo liikaa mutta itsehän haluaisin viellä lisää ja tragus lävistyksestä olen jo haaveillut pitkään.

Tragus

Mitä mielät olette noista minkälaisia koruja itse tilaisitte jamitä lävistyksiä itse ottaisitte tai mitä lävistyksiä teillä jo on.? 

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

HUOH!

Huh huh koulussa menikin sitten tänään koko päivä. Yhdeksään menin ja kuudelta pääsin. Oltiin taas vaihteeksi keittiössä ja saimme suunnitella pienissä ryhmissä kolmen ruokalajin menut raaka-aineista jotka oli laitettu laatikoihin työpöydillemme. Ryhmäni raaka-aineet oli siika, broilerin rintafilee, munakoiso ja herkkusienet lisäksi saimme käyttää perusraaka- aineita toiselta pöydältä.
Menuksemme muodostui:

Alkuruoaksi: siikaa kahdella tavalla, siikasalaatti jossa oli savustettua siikaa ja siikamureke. Molemmat oli oikein hyviä.

Pääruoaksi: pariloitua broilerin rintafileetä, munakoisopyree, currykastike ja herkkusieni, paprika, kesäkurpitsa lisäke.


Jäliruoaksi: valmis kakkupohja josta väsäsimme pieniä leivoksia, väliin teimme mustikka,vadelma soseen ja päälle laitoimme vakosuklaasta tehdyn massan. päälle viellä koristeeksi vadelmia ja pitsikeksin pala ja viereen kinuskikastike.

Alkuruoka
Pääruoka



Jälkiruoka

No mutta ajatellaan positiivisesti huomenna on viikon viimeinen koulupäivä ja pääsee kotiin viikonlopuksi löhöilemään ja katsomaan kaikki tv-ohjelmat mitkä ovat nauhalle menneet. sitä odotellessa. Oikein hyvää loppuviikkoa kaikille.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kevät tulee

Kevät tulee vaikka eilen ei siltä todellakaan tuntunut kun kävelin koulusta kotiin, satoi nimittäin lunta sen minkä kerkesi. Mutta tänään taas oli kiva päivä ei tullut lunta mutta päivä olisi ollut viellä parempi jos olisi paistanut aurinko. Oltiin taas tänään koulussa keittiössä. Minä ja kaverini jouduttiin menemään (painosanalla JOUDUTTIIN)  varastolle siivoamaan ja täyttämään jotakin lappua. Muut olivat tehneet meille herkullista ruokaa kun tulimme sitten luokkaan syömään. Pääruoka oli aivan taivaallista olisin voinnut syödä sitä vaikka kuinka paljon jos vain olisi mahtunut.



Alkuruoka


Pääruoka

Jälkiruoka

Koulun jälkeen lähdimme kaverin kanssa kahville fredaan. Minä otin kaakaon ja palan suklaakakkua. Oli kunnon herkkupäivä. Kaverini otti kahvin ja mozarella croisantin. Kaakaosta ja suklaakakusta en muistanut kuvaa ottaa mutta kaakao oli kutakuinkin tämän näköinen. 

Kuva netistä

Oikein aurikoista kevättä kaikille ja muistakaa herkutella välillä. :)


maanantai 19. maaliskuuta 2012

Kengät ovat intohimoni

Rakastan kenkiä ylikaiken en voisi elää ilman niitä. Tykkään kengästä jossa on korko ja joissa ei ole. Kenkä valitaan sitten fiiliksen ja tilanteen mukaan ja tietysti myös sen pitää käydä asuun.Tässä olisi nyt eniten käyttämiäni kenkiä.

Karvakengät




Tässä on kengät jotka ovat olleet luotto varusteeni kylmillä säillä jo monen vuoden ajan. Tykkään niistä edellään vaikkakin ne ovat jo kuluneet ja vanhat. Pelkäämpä etteivät nämä kengät näe enää montaa talvea. :( 












Nahka nilkkurit
Aple Greenin nahka saappaat
Nämä Aple Greenin ihanaiset nahka saappaat löysin hiljattain alennusmyynneistä. Oikea hinta oli 130€ mutta alennuksessa vain 99€. Oikein mukavat jalassa vaikkakin hieman liukkaat jäisillä teillä horjuessa.




Nahka nilkkurit koron korkeus noin 8 cm. Nämäkin muistaakseni alennusmyynneistä. Tukevat ja kauniit jalassa. Kantalappuja on vaihdettu eli kertoo siitä että käytössä on ollut. Nämä on enemmän syksy/ kevät kengät. Eli lämpimämpiä keljä odotellessa.




Valkoiset Lacostet
Valkoiset Lacostet 
Alennuksesta nämäkin haalittu. Jalkaan keväällä tai syksyllä.


Fred Perryn tennarit






























Fred Perryn tennarit ihanimmat umpinaiset kengät kesällä ikinä. Rakastuin heti kun näin. <3 Uusia olen miettinyt kun nuo ovat jo niin kuluneet. Miteinkin että mitä jos ostaisin vakoisena. Mitä olette mieltä? 


 Fred Perryn sivuille TÄSTÄ
product thumbnail
tässä siis valkoisena (kuva fred perryn sivuilta)


Tästä listaltä  nyt puuttuvat mustat perus korkkarini joita käytän farkkujen kanssa keväällä ja kesällä.
Toteampa viellä loppuun että eihän tämä blogiin kirjoittaminen niin vaikeaa ja pelottavaa olekkaan kuin aluksi luulin. :D