Huh huh koulussa menikin sitten tänään koko päivä. Yhdeksään menin ja kuudelta pääsin. Oltiin taas vaihteeksi keittiössä ja saimme suunnitella pienissä ryhmissä kolmen ruokalajin menut raaka-aineista jotka oli laitettu laatikoihin työpöydillemme. Ryhmäni raaka-aineet oli siika, broilerin rintafilee, munakoiso ja herkkusienet lisäksi saimme käyttää perusraaka- aineita toiselta pöydältä.
Menuksemme muodostui:
Alkuruoaksi: siikaa kahdella tavalla, siikasalaatti jossa oli savustettua siikaa ja siikamureke. Molemmat oli oikein hyviä.
Pääruoaksi: pariloitua broilerin rintafileetä, munakoisopyree, currykastike ja herkkusieni, paprika, kesäkurpitsa lisäke.
Jäliruoaksi: valmis kakkupohja josta väsäsimme pieniä leivoksia, väliin teimme mustikka,vadelma soseen ja päälle laitoimme vakosuklaasta tehdyn massan. päälle viellä koristeeksi vadelmia ja pitsikeksin pala ja viereen kinuskikastike.
 |
Alkuruoka |
 |
Pääruoka |
 |
Jälkiruoka |
No mutta ajatellaan positiivisesti huomenna on viikon viimeinen koulupäivä ja pääsee kotiin viikonlopuksi löhöilemään ja katsomaan kaikki tv-ohjelmat mitkä ovat nauhalle menneet. sitä odotellessa. Oikein hyvää loppuviikkoa kaikille.